Vaasan näyttely

Keskiviikko 12.4.2017 klo 13.09 - Sanna


Vaasan KV-näyttely on lemppari sisänäyttelynäni perinteisesti kuulunut joka vuosi meidän ohjelmaan, joten niinpä sinne mentiin taas viime viikonloppuna. Beagleja oli vain 9 kappaletta. Kunpa vain näyttelytoimikunnat hoksaisivat välillä ottaa beagleja arvostelemaan muitakin kuin niitä samoja tuomareita, jotka arvostelevat joka vuosi tällä samalla alueella monessa ryhmänäyttelyssä.

Tellervon poika Sauli (Kertalaakin Salamatkustaja) osallistui pentuluokkaan, jääden toiselle uros pennulle tällä kertaa toiseksi, tuloksella pek2. Saulista on kasvanut reipas ja erittäin avoin nuorimies. Omista koiristamme olin ilmoittanut Päpän ja Lelun. Päppä oli uroksista ainoa erinomaisen ja SA:n saanut, joten sert ja Cacib saatiin vähän liiankin helposti. Lelu sijoittui avoimessa luokassa toiseksi ja samassa järjestyksessä pn-kehässä, tuloksena siis PN2 vara-sert ja vara-Cacib. Päppä oli lopulta ROP, mutta tällä kertaa emme jääneet odottelemaan ryhmäkilpailuja.

Tällä reissulla treffattiin myös Hugo (K. Cattitude), josta on kehittymässä komea poika, toivottavasti se malttaa pysyä rotumääritelmän mitoissa.

Päpän ja Lelun kehäkuvista kiitos Elisalle! :)

IMG_8488.JPG

American Idol Xandrina "Päppä" PU1, sert, Cacib ja ROP

IMG_8497.JPG

Anvi High Line Reni Fortuna "Lelu" PN2 vara-sert ja vara-Cacib

IMG_8531.JPG

Kertalaakin Salamatkustaja "Sauli" 8,5 kk

IMG_8543.JPG

Kertalaakin Cattitude "Hugo" 4,5 kk


Kommentit

16.4.2017 21.54  Elisa

Tulihan niistä ihan kelpokuvia! :)

17.4.2017 10.15  Sanna

Niin tuli, kiitos vielä! :)


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini