Hurraa hupsit!

Keskiviikko 14.9.2016 klo 12.50 - Sanna

H-pentue eli tuttavallisemmin hupsit, saavuttivat näyttelyiden virallisiin luokkiin vaadittavan 9 kuukauden iän ja meillähän oli tietysti kova into saada näitä tyyppejä esille. Koska kotiin suurin toivein jätetty Vares jäi meidän suruksemme kivesvikaiseksi, keksin kesällä kysyä josko velipoika Nemon (Kertalaakin Hip Hip Hurraa) omistajat Sonja ja Esa raaskisivat antaa Nemon meille pariksi viikoksi näyttelyvisiitille, elo-syyskuun vaihteeseen kun sattui sopivasti peräti neljä ryhmänäyttelyä tuoreille junnuille debytoitaviksi. Nemo asustaa valmiiksi näyttelyistä innostuneessa perheessä ja pitkien välimatkojen takia nämä näyttelyt olisivat olleet heille hankalia, joten niin Nemo tuli meille reilun kahden viikon vierailulle, josta valtavat kiitokset omistajille!

Tämä oli minulle myös hieno tilaisuus tutustua taas yhteen aikuistuvaan kasvattiini paremmin. Helpommin Nemon vierailuaika ei meillä oikeastaan olisi voinut sujua, Nemo tuli joukkoon ylväästi häntä pystyssä ja otti paikkansa laumassa muitta mutkitta. Jaksan aina iloita enemmän ja enemmän tämän pentueen luonteista, kahdeksasta pennusta kahta emme ole vielä tavanneet meiltä lähdön jälkeen, mutta omien kotona olevien kolmen lisäksi tapaamamme kolme hupsia ovat kaikki erittäin itsevarmoja ja avoimia koiria eli sellaisia, jollaiseksi minä unelmieni beaglen luonteeltaan miellän. 

Näyttelypäivinä meitä kiusasivat varsinaiset koiranilmat, mutta juuri parempaa alkua joukkio ei olisi voinut saada. Kaikkiin neljään näyttelyyn osallistui omista tytöistä Pikku-Waakku (Kertalaakin Hyvän Ilman Lintu), keräten kaksi vara-sertiä ja kaksi sertiä, ryhmävoitolla ja BIS-3 sijoituksella höystettynä. Nappis (K. Härre Gyyd) osallistui kahteen näyttelyyn ja oli Kihniössä VSP sertin kera. Nappiksella on yksi etuhampaista virheasentoinen ja siitä toinen tuomari rokotti Uusikaarlepyyssä SA:n verran. Nemo keräsi kolmesta näyttelystä kotiinviemisiksi vara-sertin ja kolme sertiä. Kaiken kruunasi Nemon Best In Show voitto Kihniön ryhmänäyttelyssä (ryhmät 4/6 & 5), jossa esitimme ensimmäistä kertaa myös kasvattajaryhmän tuloksella BIS-2 kasvattajat, kahdeksan ryhmän joukosta. Kiitos vielä myös Niilan (Kertalaakin Herran Jestas) omistajille! Niilakin pokkasi ensimmäisestä näyttelykäynnistään Kihniössä muistoksi vara-sertin. 

IMG_2365.JPG

Nemosta piti tietysti tilaisuuden tullen ottaa näyttelyposeerauskuva

14264218_885629528247393_2909875523709589564_n.jpg

KIHNIÖ Rn 4.9.2016 BEST IN SHOW-1  kuva:Pawdium

IMG_2624.JPG

Ja itselle muistoksi; Nemo neljän näyttelyn saaliinsa kanssa, pojalla oli kassillinen palkintoja kotiinviemisinä! Aktiiviset ja yhteistyökykyiset kasvatinomistajat ovat kasvattajalle oikeita aarteita.

1 kommentti . Avainsanat: näyttelyt, H-pentue, Hupsit