Piraattibeagle

Lauantai 11.4.2015 klo 16.47 - Sanna

Olen jo aikaisemmin kirjoitellut täällä blogissa ( Terve rotu vai "terve rotu"?) Pömppärellan oikeaa silmää vaivaavasta keratokonjunktivitis siccasta eli kuivasilmäisyydestä. Silmän tila odotetusti vain paheni koko ajan, joten pitkällisten pohdintojen jälkeen päädyimme lopulta sairaan silmän poistoon. Koska aiheesta löytyy netistä yllättävän vähän tietoa, ajattelin kirjoittaa silmänpoisto-operaatiosta tänne, josko siitä olisi joskus jollekin saman asian kanssa painivalle jotain hyötyä tai ainakin vertaistukea. Eläinlääkärimme vakuutti meidän tehneen oikean ratkaisun ja totesi silmän poistojen olevan melko yleisiä toimenpiteitä niin koirille kuin kissoillekin. Luultavasti tavallisin silmän poistoon johtava sairaus on glaucoma eli silmänpainetauti, jolloin sairas silmä joudutaan poistamaan silmänpaineen pullistaessa silmää ulos kuopastaan.

wp_003094.jpg

Viimeinen kuva Pömppiksestä kaksisilmäisenä eläinlääkärin pihassa ennen vastaanotolle menoa.  Tuulinen ilma ja sairas silmä kuivuu erityisesti, silmän siristely näkyy tässäkin.

Pömppärellan viimeinen päivä kaksisilmäisenä oli 19.3.2015. Jännitin leikkausta melkoisen paljon, ja vaikka tosi turhamaiselta kuulostaa, minua pelotti toipumisen lisäksi myös se minkälaiselta oma rakas koira tulee näyttämään toisen silmän puuttuessa. Itse leikkaus sujui nopeasti, siinä silmämuna poistetaan ja silmäluomien reunoja leikataan jonkin verran pois, jotta kiinni tikattu haava kasvaa parantuessaan umpeen. Eläinlääkäri valvoi tilannetta hyvän tovin leikkauksen jälkeen, sillä silmän poistossa on olemassa leikkauksen jälkeinen verenvuotoriski. Juuri kun Pömppistä ruvettiin valmistelemaan kotiin lähtöä varten, silmäkuopasta alkoi vuotamaan verta sen verran paljon, että eläinlääkäri katsoi parhaaksi avata sen uudelleen ja tarkistaa ettei mikään suoni ole ruvennut vuotamaan. Veri kuitenkin tihkui ilmeisesti vain tikkien rei'istä ja uudelleen kiinni ompelemisen jälkeen päästiin kotimatkalle nukkuvan yksisilmäisen beaglen kanssa.

Pömppis heräili leikkauksen jälkeen pikku hiljaa ja oli heti lääketokkurasta selvittyään jo iltapäivällä todella hyvävointinen. Ruoka maistui, eikä kauluri haitannut Pömppistä onneksi ollenkaan. Sitä pitikin pitää tikkien poistoon saakka eli kymmenen päivää. Mitään riskejä toipumisen ja tikkien repeämisen kanssa ei haluttu ottaa, joten Pömppis joutui olemaan erossa lauman muista koirista siihen asti, että haava oli täysin parantunut.  Toipilasaikana pihalla käytiin vain tekemässä tarpeet.  

Leikkauspäivän iltana silmäkuoppa alkoi täyttymään verellä, niin että se pullotti todella pahasti ja verta valui reippaasti norona silmäkulmasta ulos. Eläinlääkärin kanssa sovittiin puhelimessa, että painelen kohtaa viileällä ja seuraan tilannetta aamuun saakka. Nukuin yön koiran unta aina välillä Pömppiksen vointia tarkistellen. Koira oli onneksi koko ajan kivuttoman oloinen. Vuoto jatkui aamuun saakka, jolloin menimme takaisin eläinlääkäriin. Haava avattiin uudestaan, taaskaan vuodolle ei löytynyt mitään ikävää syytä, vaan runsaasta määrästä huolimatta se oli vain vaaratonta tihkutusta. Avaaminen oli siis lopulta turhaa, mutta minulle se takasi mielenrauhan viikonloppua vasten, kun nyt oli varmistettu, ettei auenneista verisuonista ollut kyse. (Täällä kun eläinlääkäri tilanne päivystysaikaan on todella onneton.) Tuona iltana Pömppiksen pää turposi leikatulta puolelta valtavasti aivan suunpieliä myöten. Koska edelleen Pömppärella oli virkeä, söi ja oli kaikin puolin kivuttoman oloinen ja leikkauksen jäljiltä tietysti vahvalla antibioottikuurilla, en hermoillut paljoakaan turvotuksen takia. Seuraavan päivän aikana kaikki turvotus sitten suli kokonaan pois.

Silmän poiston jälkeen on tavallista, että verta voi tihkua silmänurkasta hieman parin seuraavan päivän aikana. Pömppiksen silmästä veren vuoto ei vaan ottanut sen paremmin juuri vähentyäkseen kuin loppuakseenkaan. Pesimme lavuaarin yllä Pömppiksen haavaa aamuin illoin, sillä veri sotki niin haavaa kuin poskea. Koira oli todella hurjan näköinen ja välillä meinasi epätoivo jo iskeä siitä, että eikö haava parane ja umpeudu ollenkaan. Viikko leikkauksen jälkeen Pömppikselle määrättiin kortisonikuuri, jonka toivottiin vihdoin kuivattavan vuodon. Ehdin hakea  lääkkeet apteekista, mutta en antaa ainuttakaan koiralle, kun iloksemme totesimme että vuoto alkoi selvästi tyrehtyä. Seuraavan päivän aikana se sitten loppuikin kokonaan ja saatoimme jo huokaista helpotuksesta. Vaikka homma ei sujunut ihan kuin Strömsössä, voittajina lopulta selvittiin. Tikit poistettiin ajallaan kymmenen päivää leikkauksen jälkeen ja voi miten nätisti parantunut haava tikkien alta paljastuikaan. Omaan silmään Pömppis on se sama koira kuin kaksisilmäisenä, eikä poistetun silmän kohta näytä edes kovin pahalta. Nyt silmän poistosta on kulunut kolme viikkoa. Silmän alue on painunut hieman kuopalle ja tulee varmasti vielä ajan kanssa painumaan lisää. Mutta tärkeintä, että Pömppis on päässyt eroon jatkuvaa kipua tuottaneesta silmästään ja me siitä seuranneesta loputtomasta silmätippojen laittamisesta. Hannu totesikin Pömppiksen haavan parannuttua, että tämä leikkauspäätös meidän olisi pitänyt tehdä paljon aikaisemmin. Olen ehdottomasti samaa mieltä.

Sitten se merkittävä seikka eli miten Pömppis on sopeutunut elämään vain yhden silmän varassa? Todella hienosti. Sen voin vastata jo näin vähän aikaa leikkauksen jälkeen. Siitä ei oikeastaan edes huomaa, että toinen silmä puuttuu. Niin pihalla kuin sisällä se leikkii toisten kanssa ihan samalla tavalla (lue: yhtä rajusti) kuin aina aikaisemminkin. Vauhdikkaita takaa-ajoleikkejä silmän puuttuminen ei ainakaan näytä hidastaneen tippaakaan. Olen miettinyt, kuinka huonoksi näkö Pömppiksen sairaassa silmässä mahtoi ehtiä jo mennä ennen poistoa? Ehkäpä Pömppis on jo pitemmän aikaa elänyt pääasiassa terveen silmänsä näkökyvyn varassa. Lenkeillä olen huomannut oikean silmän puuttumisen vaikutuksen niin, että kun Pömppis kulkee yleensä vasemmalla puolellani ja minä jään nyt koiran sokealle puolelle, se kävelee välillä vahingossa hieman liikaa eteeni, jolloin minä joudun varomaan etten astu koiran päälle. Yhdellä lenkillä Pömppis käänsi päätään silmättömälle puolelleen nähdäkseen meitä takaa lähestyvän auton. Pömppis vähän säikähtikin auton huristaessa "yllättäen" ohi, se kun ei tietenkään saanut kuulemansa perusteella odottamaansa näköhavaintoa autosta. Uskon, että Pömppis oppii hyvin äkkiä kompensoimaan toisen silmän puuttumisen, jolloin tälläiset pienetkin jutut jäävät kokonaan pois. Nyt jälkikäteen katsoen kaikki omat epäluulot koiran toisen silmän poiston suhteen tuntuvat kovin ylimitoitetuilta, kyseessä kun ei ole elämä täysin sokean koiran kanssa. Niinkuin eläinlääkäri sanoi, puuttuva silmä taitaa lopulta haitata enemmän meitä ihmisiä kuin koiraa itseään. Onneksi Pömppiksen toinen silmä on todettu täysin terveeksi ja voimme odottaa monia yhteisiä vuosia elämäniloa pursuavan "Piraattibeaglemme" kanssa. 

Poikkeuksellisesti liitän toipumisajan silmäkuvat postauksen loppuun, koska nämä ovat aika hurjia ja herkempi haluaa ehkä jättää nämä katsomatta.

Heti leikkauksen jälkeen silmä näytti kotona tältä. Verenvuoto ei ole vielä alkanut.

wp_003096.jpg

Sitten hurjempi kuva! Seuraava aamu silmän poiston jälkeen ennen uudelleen eläinlääkärin pääsyä.  Pömppiksen olokaan ei ollut paras mahdollinen, siksi terveen silmän vilkkuluomikin on noussut silmän päälle.

wp_003098.jpg

Sitten vihdoinkin, tikit poistettu ja haava parantunut :) Silmätipat Pömppikselle laitettiin aina pöydällä ja trimmipöytä onkin Pömppiksen mielestä huippukiva, koska tippojen laittamisen jälkeen sai aina namin. Edelleen Pömppis odottaa pöydälle pääsyä, vaikka silmän hoitamisen takia sinne ei tarvitse enää mennä.

img_6607.jpg

Arpi on muuttunut väriltään tummemmaksi. Yksisilmäisyys ei arkielämässä haittaa, käpyjä löytyy pureskeltavaksi yhdelläkin silmällä.

img_6923.jpg

Kuopalle painumisen huomaa tästä hyvin.

img_6980.jpg

Pömppis on sama iloinen koira kuin ennen leikkausta, mutta ilman kipuja! :)

img_7129.jpg

2 kommenttia . Avainsanat: Pömppis, koiran silmän poisto, kuivasilmä, kuivasilmä koiralla